Linnoitus ja satama yhdistävät kulttuurihistorian ja geologian. Linnoittaminen alkoi ruotsalaisten aikana 1720-luvulla, ja rakennukset ovat pääosin venäläisajalta 1700- ja 1800-luvuilta. Etelä-Karjalan museon vanha rakennus on tehty lähes kokonaan Ihalan louhoksen kalkkikivilohkareista, joissa näkyy wollastoniittijuovia.
Alueella on museoita, ortodoksinen kirkko ja käsityöpajoja. Noin 1,8 kilometrin luonto- ja kulttuuripolun 11 opastaulua käsittelevät rakennushistoriaa, kulttuuria ja kasvillisuutta. Museoilla on alueen mobiilikierroksia. Kohde kuuluu geoparkin geologisten kohteiden verkostoon.
Jaa linnoitusalueen kierrokselta kokemuksesi Suomi Guidessa muille tutustujille.




