Lohjansaaren alueella sijaitseva hedelmälajipuutarha on noin neljän hehtaarin esittelypuutarha, jonka istutukset on koottu yli kymmenen vuoden aikana. Sitä pitää yllä joukko ammattipuutarhureita, jotka haluavat lisätä kiinnostusta puutarhakasveihin ja säilyttää suomalaista puutarhakulttuuria. Omenatarhassa on noin 250 lajiketta, ja päärynöitä ja luumuja on kumpiakin noin 50 lajiketta. Kirsikoita on noin 40 lajiketta, koristeomenoita yli 30 sekä runsaasti herukoita ja karviaisia.
Marjatarhassa kasvaa myös mustikkaa, japaninkvittenia, tyrnia, marjaorapihlajaa, sinikuusamaa ja aroniaa. Viiniköynnöslajikkeita on yli 30, osa katetussa kasvihuoneessa, lisäksi kasvatetaan minikiwiä ja palsamiköynnöstä. Koeistutuksissa on harvinaisia lajeja kuten mulperipuita, aprikooseja ja pähkinöitä. Kasvit on ryhmitelty lajeittain ja lajikkeet merkitty nimikylteillä. Istutuskartan voi ladata ja tulostaa verkkosivuilta.
Oletko käynyt puutarhassa? Kerro kokemuksistasi kommenteissa muille puutarhaharrastajille.



